Hidden gem viime vuodelta: Koti-ikävä

"Courage is found in unlikely places"

- J.R.R. Tolkien

Hei!
En ole postannut tänne mitään melkeen vuoteen, ihan ymmärrettävästi, koska vaihto loppui. Satuin yksi päivä lukemaan blogia ja löysin luonnoksista mielestäni aika hyvän tekstin koti-ikävästä. En tiedä, miksi en postannut tätä, koska tämä on mielestäni yksi parhaimpia tekstejä, mitä olen kirjottanut tähän blogiin. Ilmeisesti tunteet olivat kuitenkin vielä aika tuoreita ja aihe tuntui liian henkilökohtaiselta. Nyt jälkeenpäin, teksti on mielestäni tosi hyvä ja ansaitsee päivänvaloa.
Ajattelin nyt postata tämän, jos tulevat vaihtarit vielä ajelehtevat joskus tänne blogiin. Jos edes yksi tuleva vaihtari saa apua tästä, niin olen iloinen :)
Tämän jälkeen alkaa osuus, jonka kirjoitin vuosi sitten vaihdossa. (aika ironista, että kirjoitin siitä, että haluan jakaa näitä vaihdon huonoja puolia, mutta en kuitenkaan sitten jakanut tätä)

-

Oon miettinyt kauan, että haluanko laittaa minkäänlaista postausta koti-ikävästä, koska se on aika rankka ja henkilökohtainen aihe.
Mutta koti-ikävä on niin suuri osa vaihtovuotta eikä sitä ei voi sivuuttaa vaikka haluaisi. Kuvien ja postausten perusteella saa aina hieman vääristyneen kuvan vaihtovuodesta. Yleensä ulkopuolelta näkee vaan vaihtovuoden parhaat palat. Matkat ja erikoiset tapahtumat. Suurinosa ei halua näyttää vaihdon huonoja puolia. Mutta mä haluan jakaa sen toisen puolen jota ei usein näe.
Ajattelin että tää voisi olla myös hyödyllinen postaus mahdollisille tuleville vaihtareille tai kenelle tahansa joka miettii toisessa maassa asumista.
Päätin kirjoittaa tästä nyt, koska tällä hetkellä menee tosi hyvin ja suurimmat ikävän tunteet on selätetty. Jälkeenpäin on helpompi tarkastella tunteita ja puhua niistä.

Ikävä.
Ensinnäkin, mitä se oikeen on?
Mun mielestä ikävä on oikeestaan aika kaunis sana. Se voi olla vaan adjektiivi jotain pahaa asiaa kohti. Mutta oikeassa kontekstissa on selvää että sillä tarkoitetaan jonkun/jonkin kaipaamista. Erossa oleminen aiheuttaa ikävää fiilistä.

Ikävä on todella henkilökohtaista ja kaikki kokee sen ihan erilailla. Jotkut ihmiset ei ehkä koe pahaa ikävää vaihtovuoden aikana ollenkaan. Toisille se on taas niin rankkaa että koko vuosi jää kesken.
Kaikki vaihtojärjestöt varmasti puhuu ikävästä. YFU valmistaa vaihtoon todella hyvin ja puhuu paljon ikävästä sekä kulttuurishokista.

Mutta vaikka kuinka paljon yritti valmistautua, ei sitä ois ikinä osannu kuvitella miltä vaihtovuosi toisessa maassa oikeasti tuntuu.
Olin todella innoissani ennen lähtöä, mutta muistan viimesinä päivinä alko vähän panikoida sisäisesti. Mä olin tosissani lähdössä vuodeksi Kanadaan.
Saapuminen oli jo aivan ylivoimaisen raskasta. Ensimmäisenä iltana kun saavuimme lentokentältä väliaikaiseen perheeseen, pesin hampaita vessassa ja aloin itkemään. Olin ollut Kanadassa noin 2 tuntia ja kyseenalaistin mihin ihmeeseen olin lähtenyt.

Mulla vaikein koti-ikävä oli heti vaihdon alussa. Ylipäätään mun vaihdon alussa oli muutoksia ja paljon epävarmuutta, jotka oli pääasiassa sen aiheuttajat. Tämä ikävä kesti ehkä ensimmäiset 4 viikkoa.
Ikävä on kyllä rehellisesti aivan kamala tunne. En ole ikinä tuntenut mitään  niin vahvaa ja rankkaa tunnetta. Paras sana jolla kuvailisin sitä on overwhelming.

Vaikean alun jälkeen, kun asiat saatiin järjestykseen ja pääsin mun mahtavaan host perheeseen sekä kouluun tutustumaan uusiin ystäviin, ikävä katosi muutamaksi kuukaudeksi ihan täysin.

Joulun aikana oli taas hieman ikävää, mutta ei lähelläkään nii pahaa kuin alussa. Suurimmalla osalla ikävä tulee joulun aikaa ja odotin sitä. Juuri jouluna sinäänsä ei ollut ikävää, koska olimme host perheen kanssa Amerikassa ja todella kiireisiä joka päivä. Mutta sen jälkeinen viikko kun oli vielä joululomaa ja istui suurimmaksi osaksi vain kotona, ikävä iski. Se ei kestänyt yhtä pitkään, vain muutaman päivän.

Joulun jälkeen on mennyt yleisesti tosi hyvin. Mutta ikävää tulee pieninä ja isompina aaltoina koko vaihdon aikana. Joskus se voi olla ihan pieni haikea tunne esim. kun katsoin oman vuosiluokan wanhojen tanssien kuvia ja videoita. Huomasin myös aina ikävää niinä muutamina kertoina kun olin kipeänä pois koulusta.

Aina kun tunsin ikävää, yritin kääntää sen positiiviseksi. Olen niin kiitollinen ja onnekas, että minulla on niin ihania sekä tärkeitä ihmisiä elämässäni, että heistä erossa oleminen tuntuu pahalta.

Nyt en tunne sinäänsä enää ikävää. Tietysti on koko ajan ikävä perhettä ja kavereita Suomessa, mutta tällä hetkellä kuvaisin sitä enemmän sanalla kaipaus. Voin kuvitella muutamat hämmentyneet reaktiot, eikö ikävä ja kaipaus ole sama asia?

Mielestäni kaipaus on enemmänkin iloinen tunne. Kun mietit jotain, mieleen tulee vain iloiset ja ihanat hetket, jotka tuo hymyn suulle. Tuntuu niin kuin nostalgialta.

-

Tässä pientä ajatuksenvirtaa viime vuodelta! Loppuu vähän kesken niin jaan vielä vähän elämänviisautta.
Ikävä on luonnollinen osa vaihtoa ja se menee ohi. Oma vuoteni oli aivan mahtava enkä enää edes muista negatiivisia puolia. Nykyään tunnen jatkuvaa kaipausta Kanadaan ja voin vahvistaa, että se on vain positiivinen tunne. Anna ikävän tulla, sitä ei tarvitse pelätä. Yritä kääntää se kiitollisuudeksi ja usko siihen, että ajan kanssa se muuttuu kaipuuksi.
Onnea kaikille tuleville vaihtareille <3

- Micaela